Odotathan vielä hetken.

Instagram

  • Somen aitous on herättänyt keskustelua paljon. En näe kuvien muokkaamisessa mitään väärää, kunhan siinäkin pysyy järki kädessä. Se, että haluaa poistaa otsassa olevan jättifinnin, joka siinä ei muutenkaan aina ole, on ihan ok. Siinä vaiheessa kun oma kuva muokataan jonnekin ihan toiseen paikkaan kuin missä se on otettu, raja menee yli.

Ensimmäistä kuvaa olen muokannut. Olen muokannut kuvassa valotuksia, värisävyjä ja lisännyt filterin. Ensimmäiseksi muokkasin puhelimen Lightroomissa valotuksia ja sävyjä. Sitten lisäsin VSCO:n filtterin. Lopuksi säädin vielä valotuksia yms. Instan omalla editorilla. Toinen kuva on täysin muokkaamaton.

Kaipaan enemmän keskustelua mediakriittisyydestä. Toivoisin, että ymmärrettäisiin ilman, että avataan kaikki mitä kuvissa on muokattu, kuvien olevan käsiteltyjä, eivätkä edusta 100% aitoa tilannetta. 
Mediakriittisyys ei tarkoita sitä, että kritisoidaan käsiteltyjä kuvia käsittelyn vuoksi, vaan että ymmärretään niiden olevan käsiteltyjä, eikä sen vuoksi vastaa täysin todellisuutta.
  • Ihastuin Uunifetapastaan sen maun ja erityisesti helppouden vuoksi.
💚
Kaipasin sen rinnalle vaihtelua, joka olisi kuitenkin yhtä helppoa valmistaa, jolloin syntyi resepti Vihreään uunifeta-pastaan.
💚
Resepti löytyy nyt blogista👉🏻 Suora linkki profiilissa
  • Parikymppisenä olin varma, että tässä vaiheessa minulla olisi jo ura hyvässä putkessa, oma talo, lapsia ja hyvä mies rinnalla. Mitään näistä ei tällä hetkellä ole, ja en tiedä koenko nyt jotain ikäkriisiä.
🔸️
Parin viikon päästä tulee 35 täyteen ja tavallaan elämä on siinä vaiheessa kuin se on monella kymmenen vuotta nuoremmalla. Toisaalta noiden kymmenen vuoden aikana olen kokenut paljon sellaisia asioita, joista monella kaksvitosella ei ole hajuakaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin pahojakin, opettavaisia, mutta myös viihdyttäviä.
🔸️
Tunnen kuitenkin jonkinlaista epäonnistumista, vaikka samaan aikaan tiedosta, että olen omista lähtökohdistani pärjännyt erinomaisesti. En tiedä johtuuko tämä epäonnistumisen tunne siitä millaisia odotuksia yhteiskunnalla on vai johtuuko se siitä millaisia odotuksia itselläni oli parikymppisenä.
🔸️
Toisaalta jossain määrin nuo parikymppisen unelmat on muuttuneet. Mukaan on tullut realismi. Helsingistä tuskin koskaan tulen taloa saamaan (koska hinta), ja nykyään haaveilenkin omasta talosta Italiasta, viinitarhojen keskeltä. Lapsia en tiedä tulisinko koskaan saamaan, vaikka olisikin muuten lähtökohdat siihen, sekin on ok. Jos minut on tarkoitettu äidiksi, tulen äidiksi jollain tavalla. Jos ei ole tarkoitettu, sekin on ok. Tavallaan löysin elämäni miehen, mutta elämä tuli meidän väliin. Välillä koen elämälle siitä katkeruutta, mutta lopulta se katkeruus on vain minulta pois, joten sekin on turhaa.
🔸️
Pitää vain elää hetki kerrallaan, asioihin voi pyrkiä, mutta sen jos minkä olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella.
🔸️
Kokeeko kukaan muu paineita yhteiskunnan odotuksista?
  • Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
🍓
Itse muistelen mielessäni äitiäni ja isoäitiäni, joka oli käytännössä äitini, ja mahdollistan töissä äideille ilon ja onnen hetkiä.
🍓
Toivottavasti kaikkien äitien aamu on alkanut hyvin harmaasta aamusta huolimatta. Parasta väriterapiaa harmautta vastaan on värikäs ruoka. Hyvä ruoka, parempi mieli ja siihen kun vielä yhdistää värit, harmauskaan ei haittaa niin paljoa.
  • Olisinpa valmistujaispäivän aamuna herännyt ilosta hyppien, mutta ennen kuin se edes tuli mieleeni, oli siellä pyörinyt monta muuta ajatusta.
▫️▫️
Kuvittelin tässä valmistuessani olevani onneni kukkuloilla, mutta vieläkään en koe mitään erityistä iloa. Ehkä tämän kaiken tunteettomuuden takana on pelko työllistymisestä.
▫️▫️
En minä pelkällä fysioterapeutin tutkinnolla mitään tee, eikä tällä kaikella työllä ole merkitystä, jos en pääse töihin. Vasta siinä vaiheessa, kun on työpaikka, voin sanoa valmistuneeni.
▫️▫️
Se palo, joka on aitoa unelmaa kohtaan, ei anna mahdollisuutta luovuttaa.
▫️▫️
Blogissa koko tarina kaikkineen vastoinkäymisineen unelman eteen työskentelemisestä.
👉🏻Suora linkki profiilissa.
🦄
  • Ensimmäinen aamu virallisesti fysioterapeuttina alkoi Vapun teeman mukaisesti munkkikahveilla saarimaisemissa. 🎉
Tänään juhlimiset on maltilliset, ehkä vähän simaa ja kakkua. Huomenna työpäivä, mutta ei vielä fyssarina.
🎉
Illalla blogi päivittyy ajatuksilla omien asenteiden ja pelkojen voittamisesta sekä mitä nyt valmistumisen jälkeen.
  • Tänään on avattu terassikausi grilliruuan ja sangrian kera.
🍹🥩
Vielä piti farkkutakki pitää päällä, mutta enää ei tarvitse odottaa pitkään, että senkin saa jättää kotiin.
☀️🕶
  • Viimeinen viikko menossa sairaslomaa. 🙌🏻 Tänään oli ihana jumpata, kun salin kattoikkunasta paistoi aurinko. Ihan kuin olisi ollut ulkona.☀️☀️
🔸️
Sen neljän viikon aikana, kun makasin 99% vain kotona, kaikki normaalit rutiinit katosi. Olen nyt yrittänyt saada liikunnasta taas rutiinin. Vaikka treenit ovat vielä melko kevyitä, niin kun nyt käyn säännöllisesti ja riittävän usein liikkumassa, on tapa helpompi pitää yllä sitten arjessakin.
🔸️
Sain muuten viestin, että miten voin olla salilla, kun olen sairaslomalla. Ihan vaan selvennykseksi, että ennen kuin voin palata töihin, pitää tuota leikkattua nilkkaa vahvistaa, jotta se kestää työskentelyn.
🌴🌴
Summer came in the gym.☀️☀️
  • Tällä hetkellä haaveilen vain olemisesta jossain missä palmut humisevat ja aallot liplattaa rantaan. Eikä tuore kookosjuoma haittaisi ollenkaan.
🥥🌴🥥
Todellisuudessa nyt ahdistaa tietämättömyys tulevasta ja sen seurauksena tuleva epävarmuus. Kesän työtilanne on vielä hyvin avoinna, enkä sen vuoksi uskalla pahemmin mitään lomiakaan suunnitella. Juhannuksena kyllä kutkuttaisi lähteä Barcelonaan.
🥥🌴🥥
Onko kenelläkään kokemuksia juhannuksen ajasta Barcelonassa?
  • Kymmenisen vuotta sitten, tai no ei nyt ihan kymmentä vuotta, mutta useampi vuosi sitten olisin ollut kirjoittamassa poliittisesta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta innoissani. Tänä päivänä äänestin, koska koin sen olevan velvollisuus. En usko, että äänelläni on mitään todellista merkitystä. Vielä neljä vuotta sitten äänestin, koska uskoin, että äänestämällä voin vaikuttaa siihen millaisessa yhteiskunnassa voisin elää.
📣
En tiedä enää, että onko koko äänestys ja vaikuttaminen vain pelkkää sanahelinää ilman mitään todellista merkitystä. Kunpa voisin sanoa, että äänestämällä voit vaikuttaa, mutta todellisuudessa en tiedä voitko vaikuttaa. Äänestin, koska ajattelen, että eipä se hirveästi ottanut, vaikka ei annakaan.
📣
Ja vinkkinä, jos omaan ehdokkaan löytäminen on haasteellista, kannattaa valita puolue. Niin minäkin tein. Valitsin puolueen, joka lähinnä vastaa omia arvojani ja sieltä valitsin ehdokkaan ammatin ja sukupuolen perusteella.
📣
Blogissa enemmän ajatuksia tulevista vaaleista 👉🏻 suora linkki profiilissa.
🔸️🔸️
“We do not need magic to transform our world. We carry all of the power we need inside ourselves already.” – J.K. Rowling
  • Äägh, nyt meinaa mielen vallata negatiiviset ajatukset. Tietysti silloin kun en päässyt liikkumaan, ulkona oli mitä parhain sää. Ja nyt kun pystyisin olemaan ulkona, taivaalta tulee jotain p**kaa.
🕳
Päätin taistella näitä ajatuksia vastaan ensin herkkuaamupalalla ja vähän myöhemmin kampaajalla hemmottelulla.
🕳
Yksi asia mitä olen oppinut, että vaikka negatiivisia ajatuksia ei saa täysin pois (eikä tarvitsekaan saada, sillä ne kuuluvat elämään), lisäämällä positiivisia asioita elämään, ei negatiivisille asioille jää yhtä paljon tilaa.
🍓🍓
Good food, good mood!

Follow Me!

  • Hymy helpottaa harjaamista Foreon sähköhammasharjalla

    Kaupallinen yhteistyö Foreo Nordicin kanssa.

     

    Olen joutunut myös kohtaamaan paljon pelkojani yrittäessäni kasvaa ihmisenä. Toiset pelot ovat suurempia ja toiset pienempiä. Toisia pystyn helpommin hallitsemaan ja toisten hallitsemiseen etsin vielä keinoja. Yksi elämään suuresti vaikuttava pelko on hammaslääkäripelko.


     
    foreo_toothbrush
     

    Moni muukaan ei varmasti onnesta soikeana ole hammaslääkärin tuoliin istuessa, mutta minuun tämä pelko on vaikuttanut niin, etten ole uskaltanut mennä hammaslääkäriin. Sen seurauksena hampaani ovat aika huonossa kunnossa. Siitä huolimatta vieläkin menen hammaslääkäriin vasta kun on oikeasti pakko. Ja tuolloinkin tarvitsen aikamoisen lääkityksen, että sinne uskallan mennä.

     

    Jotta voisin välttää hammaslääkärikäynnit, hampaidenhoidon merkitys korostuu. Tavallista hammasharjaa en ole käyttänyt enää aikoihin, paitsi välillä matkoilla, kun sähköhammasharjan latureiden raahaaminen on tuntunut haastavalta. Sähköhammasharjoja minulla on ollut useilta merkeiltä, enkä ole hirveästi huomannut eroa eri merkkien välillä. Neljänkympin harjat on olleet ihan yhtä hyviä kuin sadan euron harjat.

     

    Hammasharja tulee surulliseksi, jos en ole harjannut 12 tuntiin

     
    foreo_toothbrush8
     

    Sain testattavaksi Foreon ISSA Mini 2 -sähköhammasharjan. Silikonista valmistettu harja käyttää hyväkseen kaksi kertaa tehokkaampaa värähtelyteknologiaa verrattuna perinteiseen sähköhammasharjaan, jonka toiminta perustuu pyörivään liikkeeseen. Hybridiharjanpään PBT-polymeeristä valmistetut harjakset poistavat plakkia, kun taas silikoniset ulommat harjakset antavat hellävaraista hierontaa ikenille sekö estävät yliharjaamista, mikä aiheuttaa ikenien vetäytymistä ja vaurioita hammaskiilteeseen.

     

    Alkuun hammasharja tuntui todella oudolta suussa, mutta nyt reilussa parissa viikossa olen jo täysin tottunut erilaiseen liikkeeseen kuin yleensä hammasharjoissa on. Nyt tämä tuntuu jopa hellemmältä kuin perinteiset pyörivät hammasharjat. Puhdistustulos on huomattavasti parempi kuin tavallisissa sähköhammasharjoissa. Parasta tässä hammasharjassa on se, ettei ikeneni vuoda verta. Perinteistä sähköhammasharjaa käyttäessäni ikenistä tihkutti usein verta. Se jo itsessään oli tulehdusriski, epämiellyttävyydestä puhumattakaan.

     

    Hymy helpottaa harjaamista

     

    Tässä hammasharjassa on mukana hauska Smile Helpers. Olen aika huono arvioimaan ajankulua, enkä tiedä joko olen harjannut hammaslääkärien suosittelemat kaksi minuuttia. Enkä todellakaan tiedä aamu-unisena, että olenko harjannut tasaisesti joka puolelta suuta, vai olenko vain hinkannut toista poskea suurimman osan ajasta. Sen vuoksi tykkäänkin, että tämä hammasharja värähtää 30 sekunnin välein vähän eri tavalla, jotta tiedän vaihtaa harjauskohtaa. Kahdenminuutin kohdalla värähdys on selvempi ja hammasharjaan syttyy valot. Lisäksi hammasharja tulee surulliseksi, jos en ole harjannut 12 tuntiin tai harjaan alle kaksi minuuttia.

     
    foreo_toothbrush5
    foreo_toothbrush3
     

    Ja sitten on vielä tämä first world-problem, nimittäin sotku. Aikaisempien sähköhammasharjojen kanssa harjaaminen oli yhtä sottaamista. Jos hammasharjan otti pois suusta sylkäistäkseen ylimääräistä vaahtoa pois, lensivät hammasharjassa olevat hammastahnat ympäriinsä. Kylpyhuoneen peili oli aina sen näköinen, kuin sitä ei olisi pesty moneen kuukauteen. Lopulta minimoin tuon ongelman tunkemalla koko pään lavuaariin. Ei kovin mukava harjausasento, mutta sen jälkeen hammastahnatahroja oli huomattavasti vähemmän. Foreon kanssa sottaamista ei ole ollut ollenkaan. Voin helposti ottaa harjan pois suusta, eikä hammastahna lentele minnekään.

     

    Kaikessa on aina kehittämisen varaa, eikä mikään ole täydellinen. Paitsi tämä on kyllä melkein täydellinen.

     
    foreo_toothbrush7
    foreo_toothbrush4
     

    Foreon hammasharjan kuljettaminen mukanakin on helpompaa kuin monen muun sähköhammasharjan. Harja ladataan USB-kaapelilla, eikä mukana tarvitse kantaa isoa laturiasemaa. Harjan mukana tulee latauskaapeli ja sen yhdistin vain puhelimen laturiin. Itse käytin reissussa aina tavallista hammasharjaa, jolla ei todellakaan saa hampaita yhtä puhtaaksi kuin sähköhammasharjalla. Vanhaa sähköhammasharjaa sai ladata vähintään viikon välein. Foreon hammasharjan latauksen luvataan riittävän jopa 200 harjauskertaan, joten pidempikin reissu onnistuu yhdellä latauksella.

     
    foreo_toothbrush9
     

    Voiko mikään olla täydellinen?

     

    En haluaisi vain kehua tätä hammasharjaa, sillä kaikessa on aina kehittämisen varaa, eikä mikään ole täydellinen. Paitsi tämä on kyllä melkein täydellinen. Jos nyt ihan pakolla jotain kehitettävää pitäisi sanoa, voisi hammasharja tunnistaa milloin olen rupeamassa nukkumaan, ja vilkuttaa silloin surunaamaa. Usein kun hampaiden pesun välillä on enemmän kuin 12 tuntia. Jos aamulla herätessäni pesen hampaat, saattaa sen ja iltapesun väliin jäädä helpostikin 16 tuntia.

     

    Ja toki tämä hammasharja on hieman hintavampi kuin perinteiset hammasharjat. Foreon hammasharjoja on saatavissa useista eri verkkokaupoista sekä ainakin Stockmannilta. Hinnat pyörivät 120-190 euron välillä.

     

    Seuraavaan hammaslääkärikertaan on muutama viikko aikaa. Siihen mennessä tuskin pystyn sanomaan hammasharjan todellisia vaikutuksia, mutta puolen vuoden päästä tilanne on varmasti toinen. Siinä vaiheessa osaan jo sanoa onko Foreon hammasharjan käyttö vähentänyt reikiintymistä.

     
    foreo_toothbrush2
     

    Onko teillä vielä tavallinen hammasharja käytössä vai käytättekö tekin sähköhammasharjaa? Mitä te vaaditte sähköhammasharjalta?
  • Joko luit nämä postaukset

    8 Comments

  • Avatar
    Reply Mira / Blinger Shimmer -blogi 6.11.2018 at 16:17

    Tuota olisi kyllä mielenkiintoista joskus testata 🙂

    • Avatar
      Reply Annukka Vuorela || @happyannukka 11.11.2018 at 19:51

      Toivottavasti saat mahdollisuuden testata tätä.

  • Avatar
    Reply Jasmiina 6.11.2018 at 17:00

    Mulla on käytössä ihan perinteinen hammasharja, bambuvarrella. Sähkökäyttöinen käy kyllä säännöllisin väliajoin mielessä ja ehkä nyt saattaisikin olla aika panostaa suun hyvinvointiin.

    • Avatar
      Reply Annukka Vuorela || @happyannukka 11.11.2018 at 19:51

      Bambuharja on kyllä ekologisempi valinta kuin perinteinen muovinen hammasharja. Olen miettinyt, että jos miettii kokonaisuutta tuleekohan sähköhammasharja loppujen lopuksi ekologisemmaksi kuin bambuharja? Sähköhammasharjaa ei tarvitse uusia niin usein, mutta sitten kun se on rikki on siinä enemmän jätettä kuin bambuharjassa.

  • Avatar
    Reply Katta /Arki(paska)ruokaa 7.11.2018 at 12:24

    Mulla on ollut vuosikausia käytössä sähköhammasharjoja. Pois en vaihtaisi. Seuraava voisi olla tällainen. Ihana väri ja tuo usb-lataus olisi ihan parasta! -Katta /Arki(paska)ruokaa

    • Avatar
      Reply Annukka Vuorela || @happyannukka 11.11.2018 at 19:48

      Näissä on kyllä ihan parhaimmat värit. Aikaisemmin sähköhammasharjat ovat olleet aina värittömiä, näitä saa vaikka minkä värisenä.

  • Avatar
    Reply Krissu H 8.11.2018 at 10:33

    Sähköhammasharja on ollut jo pidempään käytössä. Aina kun joutuu esim. reissuilla käyttämään tavallista harjaa, tuntuu, että suu jää hirveän likaiseksi. Tuo esittelemäsi harja kuulostaa todella kivalta. Harmi vaan, että on noin kallis. 🙁

    • Avatar
      Reply Annukka Vuorela || @happyannukka 11.11.2018 at 19:47

      Hinta on kyllä vähän tyyris, mutta toisaalta jos harja kestää vuosia, niin loppujen lopuksi sille ei niin paljon tule hintaa. Vaikka tietysti ostohetkellä se vähän kirpasee. Toisaalta hyvät sähköhammasharjat maksavat sitä 100 euron luokkaa. Tämä harja on kyllä niin kätevä matkoilla.

    Leave a Reply