Odotathan vielä hetken.

Instagram

  • Tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive. Mulla on tavoite, tai mun mielestä paremminkin unelma, jonka toteuttamisen aloittaminen tuntuu vaikealta. Ideat ovat olleet jotenkin sekavina päässä. On ollut vaikea hahmottaa mistä lähtee niitä toteuttamaan, sillä kaikkea tuskin pystyn toteuttamaan kerralla.
💫
Mun unelmaan sisältyy juttuja, joihin tarvitsen muita. En ole osannut hahmottaa lähdenkö toteuttamaan niitä mitä pystyn itse, vai lähdenkö heti etsimään niitä, jotka omalla tavallaan jakaavat mun unelman.
💫
Olen yrittänyt kirjoittaa paperille To do-listaa, mutta senkin kautta hahmottaminen on ollut vaikeaa. Pystyn kyllä listaamaan mitä haluan, mutta lista ei visualisoi sitä mistä aloitan. Oon visuaalinen ja kineettinen (eli tekemällä oppiva), joten unelmakartan tekeminen auttoi konkretisoimaan unelmat.
💫
Koska uskon, että oikeat ihmiset tulevat, kun niille oikea aika on, eikä niitä löydä etsimällä. Varsinkin kun puhutaan intohimoista, joita ihmisillä, joiden kanssa haluan luoda jotain uutta, pitää olla.
💫
Aloitan niistä asioita, joita pystyn jo itsekseni toteuttamaan, ja joku päivä mulla on ympärillä ihmisiä, jotka jakavat mun intohimot, ja haluavat myös luoda jotain uutta.
💫
Ootko sä tehny unelmakarttoja unelmien toteuttamista varten?

#inspiraatio #unelma #unelmaduuni #yrittäjyys #intohimo #luovuus #hyvinvointi #onnellisuus #dreambig #passionproject #womeninspiringwomen #inspiration
 #ipreview via @preview.app
  • Tällä hetkellä elämä on yhtä kuin työ. Päivät teen omia projekteja, jotka toivottavasti joku päivä maksavat palkkansa, mutta tällä hetkellä niistä on enemmän menoja kuin tuloja. Illat ja yöt vietän tehden palkkatöitä, jotta saan jääkaappiin jotain ja vuokrat maksettua. Välillä, ja oikeastaan aika usein, miettii, että onko tässä mitään järkeä.
💎
Olisi vain helpompi vain elää varman päälle. Ajatuksiin nousee vähän väliä erilaisia pelkoja. Entä jos epäonnistunkin totaalisesti. Epäonnistumisia en sinänsä pelkää, kunhan niistä on mahdollista nousta, mutta jos tuleekin sellainen, josta ei enää noustakaan. Jos vain tekisin työtä, josta saan varman tilin, vaikka se ei olisikaan unelmani.
💎
Mut on kasvatettu sitkeäksi, siihen, että elämässä tulee aina pyrkiä eteenpäin. Se ei tarkoita isompaa palkkaa, tai korkeampaa titteliä, vaan sitä, että pyrkii toteuttamaan niitä asioita, joista unelmoi. Sitkeyden lisäksi olen saanut myös muita ominaisuuksia, joita olen pitänyt vahvuutenani, mutta ne onkin tuomittu ulkopuolelta jopa outoudeksi tai ainakin lapselliseksi. Päivällä olin kuuntelemassa @armanalizad:n tarinaa unelmien saavuttamisesta. Ja juuri ne ominaisuudet, joista olen epävarma ulkopuolisten tuomitsemisen vuoksi, ovat niitä asioita, jotka on vieneet Armanin siihen pisteeseen missä hän nyt on.
💎
Joten aion olla jatkossakin outo ja lapsenmielinen, ja kaiken epätoivon keskellä uskoa siihen, että joku päivä tämä työ kantaa eteenpäin.
💎
Kiitos @akvamariinishowroom tästä todella inspiroivasta ja motivoivasta mahdollisuudesta päästä kuulemaan Armanin tarinaa unelmien toteuttamisesta. (Tapahtuma oli pr-tilaisuus)
.
.
.
.
.
. 
#akvamariinishowroom #unelmientyöpäivä #unelmistatotta #unelma #motivaatio #työ #työhyvinvointi #hyvinvointi #onnellinen #taide #kiasma #art #womenempowerwomen #bosslady #girlpwr
  • Little bubbles never killed nobody.🥂🥂
🔸️
Kerran eräs henkilö sanoi, että 
35-vuotiaana ihminen on keski-ikäinen. Eli enää puolet elämästä olisi jäljellä. Tuolloin itselläni oli vielä muutamia vuosia tuohon lukuun, mutta jonkinlaisen ahdistuksen se sai silti aikaan tähän päivään asti.
🔸️
Tänään tuo maaginen "keski-iän" luku tuli täyteen ja onneksi samalla tuli tunne, että eihän tässä vielä missään puolessa välissä olla menossa. Nyt oikeastaan ollaan vasta ihan alussa.
🔸️
Joten HBD to me nyt ja seuraavat 50 vuotta.🎉🎉
🔸️ #synttärit #shampanja #kuplivaa #ruinart #juhla #hbd #bday #35 #champagne #rose #macarons #champagnelover #sparkling #onnellisuus #happiness #life #elämä #positivelife #vieläkerkee #viini #goodwine #winelover
  • Somen aitous on herättänyt keskustelua paljon. En näe kuvien muokkaamisessa mitään väärää, kunhan siinäkin pysyy järki kädessä. Se, että haluaa poistaa otsassa olevan jättifinnin, joka siinä ei muutenkaan aina ole, on ihan ok. Siinä vaiheessa kun oma kuva muokataan jonnekin ihan toiseen paikkaan kuin missä se on otettu, raja menee yli.

Ensimmäistä kuvaa olen muokannut. Olen muokannut kuvassa valotuksia, värisävyjä ja lisännyt filterin. Ensimmäiseksi muokkasin puhelimen Lightroomissa valotuksia ja sävyjä. Sitten lisäsin VSCO:n filtterin. Lopuksi säädin vielä valotuksia yms. Instan omalla editorilla. Toinen kuva on täysin muokkaamaton.

Kaipaan enemmän keskustelua mediakriittisyydestä. Toivoisin, että ymmärrettäisiin ilman, että avataan kaikki mitä kuvissa on muokattu, kuvien olevan käsiteltyjä, eivätkä edusta 100% aitoa tilannetta. 
Mediakriittisyys ei tarkoita sitä, että kritisoidaan käsiteltyjä kuvia käsittelyn vuoksi, vaan että ymmärretään niiden olevan käsiteltyjä, eikä sen vuoksi vastaa täysin todellisuutta.
  • Ihastuin Uunifetapastaan sen maun ja erityisesti helppouden vuoksi.
💚
Kaipasin sen rinnalle vaihtelua, joka olisi kuitenkin yhtä helppoa valmistaa, jolloin syntyi resepti Vihreään uunifeta-pastaan.
💚
Resepti löytyy nyt blogista👉🏻 Suora linkki profiilissa
  • Parikymppisenä olin varma, että tässä vaiheessa minulla olisi jo ura hyvässä putkessa, oma talo, lapsia ja hyvä mies rinnalla. Mitään näistä ei tällä hetkellä ole, ja en tiedä koenko nyt jotain ikäkriisiä.
🔸️
Parin viikon päästä tulee 35 täyteen ja tavallaan elämä on siinä vaiheessa kuin se on monella kymmenen vuotta nuoremmalla. Toisaalta noiden kymmenen vuoden aikana olen kokenut paljon sellaisia asioita, joista monella kaksvitosella ei ole hajuakaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin pahojakin, opettavaisia, mutta myös viihdyttäviä.
🔸️
Tunnen kuitenkin jonkinlaista epäonnistumista, vaikka samaan aikaan tiedosta, että olen omista lähtökohdistani pärjännyt erinomaisesti. En tiedä johtuuko tämä epäonnistumisen tunne siitä millaisia odotuksia yhteiskunnalla on vai johtuuko se siitä millaisia odotuksia itselläni oli parikymppisenä.
🔸️
Toisaalta jossain määrin nuo parikymppisen unelmat on muuttuneet. Mukaan on tullut realismi. Helsingistä tuskin koskaan tulen taloa saamaan (koska hinta), ja nykyään haaveilenkin omasta talosta Italiasta, viinitarhojen keskeltä. Lapsia en tiedä tulisinko koskaan saamaan, vaikka olisikin muuten lähtökohdat siihen, sekin on ok. Jos minut on tarkoitettu äidiksi, tulen äidiksi jollain tavalla. Jos ei ole tarkoitettu, sekin on ok. Tavallaan löysin elämäni miehen, mutta elämä tuli meidän väliin. Välillä koen elämälle siitä katkeruutta, mutta lopulta se katkeruus on vain minulta pois, joten sekin on turhaa.
🔸️
Pitää vain elää hetki kerrallaan, asioihin voi pyrkiä, mutta sen jos minkä olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella.
🔸️
Kokeeko kukaan muu paineita yhteiskunnan odotuksista?
  • Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
🍓
Itse muistelen mielessäni äitiäni ja isoäitiäni, joka oli käytännössä äitini, ja mahdollistan töissä äideille ilon ja onnen hetkiä.
🍓
Toivottavasti kaikkien äitien aamu on alkanut hyvin harmaasta aamusta huolimatta. Parasta väriterapiaa harmautta vastaan on värikäs ruoka. Hyvä ruoka, parempi mieli ja siihen kun vielä yhdistää värit, harmauskaan ei haittaa niin paljoa.
  • Olisinpa valmistujaispäivän aamuna herännyt ilosta hyppien, mutta ennen kuin se edes tuli mieleeni, oli siellä pyörinyt monta muuta ajatusta.
▫️▫️
Kuvittelin tässä valmistuessani olevani onneni kukkuloilla, mutta vieläkään en koe mitään erityistä iloa. Ehkä tämän kaiken tunteettomuuden takana on pelko työllistymisestä.
▫️▫️
En minä pelkällä fysioterapeutin tutkinnolla mitään tee, eikä tällä kaikella työllä ole merkitystä, jos en pääse töihin. Vasta siinä vaiheessa, kun on työpaikka, voin sanoa valmistuneeni.
▫️▫️
Se palo, joka on aitoa unelmaa kohtaan, ei anna mahdollisuutta luovuttaa.
▫️▫️
Blogissa koko tarina kaikkineen vastoinkäymisineen unelman eteen työskentelemisestä.
👉🏻Suora linkki profiilissa.
🦄
  • Ensimmäinen aamu virallisesti fysioterapeuttina alkoi Vapun teeman mukaisesti munkkikahveilla saarimaisemissa. 🎉
Tänään juhlimiset on maltilliset, ehkä vähän simaa ja kakkua. Huomenna työpäivä, mutta ei vielä fyssarina.
🎉
Illalla blogi päivittyy ajatuksilla omien asenteiden ja pelkojen voittamisesta sekä mitä nyt valmistumisen jälkeen.
  • Tänään on avattu terassikausi grilliruuan ja sangrian kera.
🍹🥩
Vielä piti farkkutakki pitää päällä, mutta enää ei tarvitse odottaa pitkään, että senkin saa jättää kotiin.
☀️🕶
  • Viimeinen viikko menossa sairaslomaa. 🙌🏻 Tänään oli ihana jumpata, kun salin kattoikkunasta paistoi aurinko. Ihan kuin olisi ollut ulkona.☀️☀️
🔸️
Sen neljän viikon aikana, kun makasin 99% vain kotona, kaikki normaalit rutiinit katosi. Olen nyt yrittänyt saada liikunnasta taas rutiinin. Vaikka treenit ovat vielä melko kevyitä, niin kun nyt käyn säännöllisesti ja riittävän usein liikkumassa, on tapa helpompi pitää yllä sitten arjessakin.
🔸️
Sain muuten viestin, että miten voin olla salilla, kun olen sairaslomalla. Ihan vaan selvennykseksi, että ennen kuin voin palata töihin, pitää tuota leikkattua nilkkaa vahvistaa, jotta se kestää työskentelyn.
🌴🌴
Summer came in the gym.☀️☀️

Follow Me!

  • Kohtaaminen, joka opetti kiitollisuutta

     

    Kohtaamme viikon aikana paljon ihmisiä. Toiset ovat vain ohikiitävät kasvot kadulla, toiset istuvat sohvalla vieressä jakamassa suurimpia tunteita. Kuinka paljon kuitenkaan pysähdymme miettimään näiden kohtaamisten merkitystä. Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisimme hymyilleet sille ohikiitävälle kasvolle kadulla neljän ruuhkassa? Tai mitä tapahtuisi, jos istuisimmekin yksin sohvalla, eikä meillä olisi ketään kelle jakaa suurimpia tunteita ja ajatuksia?


     

    Itselleni merkittävin kohtaaminen oli Intian matkalla, jossa tapasin miehen, jonka nimeä en enää edes muista. Mutta hänen asenteensa elämään jäi ikuisesti muistuttamaan arvostamisesta. Tämä mies eli pienessä kylässä Intian länsirannikolla. Hänellä ei ollut kotia, ei jalkoja, eikä näkökykyä. Tämä mies pystyi ainoastaan liikkumaan mahalaudan avulla (sellainen vähän rullalaudan näköinen lauta, jonka päällä ollaan vatsamakuulla), eikä hän pystynyt näkemään kaikkia niitä värejä, joihin tuo kylä oli silloin verhoutunut juhlapäivän kunniaksi. Hän puhui kuitenkin melko hyvää englantia, joten elämä tuskin aina oli ollut sellaista, mitä se sillä hetkellä oli.

     
    MomondoKohtaamisia5
    MomondoKohtaamisia6
     

    Onko lähimmäisenrakkaus kadonnut?

     

    Keskustelin hänen kanssaan useampana päivänä aina lounasta viedessäni, sillä hän eli täysin muiden avun varassa. Niistä keskusteluista mieleeni jäi kiitollisuus. Kysyessäni, etteikö häntä harmita, ettei pysty kävelemään tai näkemään, hän vastasi, että hänhän on onnekas, sillä hänellä on kädet, joiden avulla voi vatsalaudalla liikkua, hän pystyy kuuntelemaan ja hän pystyy kertomaan. Hän pystyy elämään.

     

    Siinä tilanteessa tunsin itseni todella itsekkääksi. Ei ollut pitkä aika, kun olin valittanut jostain loppujen lopuksi mitättömistä asioista, kuten bussin myöhästymisestä tai koulunruuan mauttomuudesta. Vaikka tuolloin minun olisi pitänyt olla onneni kukkuroilla siitä, että minulla on mahdollisuus käyttää julkisia kulkuneuvoja, ja pystyn itsenäisesti liikkumaan minne tahdonkin mennä. Tai olla kiitollinen siitä, että saan joka päivä töissä (tuolloin työhöni kuului ilmainen koululounas) ilmaisen ruuan, joka oli kuitenkin suhteellisen terveellinen.

     
    MomondoKohtaamisia3
     

    Tämä mies sai minut myös miettimään paljon turvantunnetta ja mitä siihen tarvitaan. Itselleni turvaa tuovat koti, tietty määrä rahaa, jolla saan ostettua ruokaa ja maksettua vuokran ainakin, ja ystävät sekä läheiset. Tällä miehellä ei ollut periaatteessa mitään näistä, mutta silti hän koki, että hän oli turvassa. Ihmettelin, että miten niin voilla, jos vaikka yöllä sataa tai on kylmä, eikä hänellä ole kotia. Tai miten, jos joku päivä hän ei saakaan ruokaa. Hän totesi siihen, että sellaista ei ole vielä tapahtunut, että tässä kylässä huolehditaan toisistaan. Aina tarvittaessa hän oli saanut katon pään päälle jostain ja aina joku toi ruokaa. Eikä hän läheskään aina tuntenut näitä auttajia, mutta yhteisö huolehti jäsenistään.

     

    Kaipaan meille tänne Suomeenkin enemmän yhteisöllisyyttä. Sitä, että katsomme siihen viereen ja autamme edes niitä siinä lähellä olevia, vaikka emme pystykään jokaista apua tarvitsevaa auttamaan. Tuolla kylässä se yhteisöllisyys oli vaan luonnollista, ei siellä puhuttu mistään yhteisöllisyydestä tai toisten auttamisesta, asiat vain olivat niin. Vaikka itsekin kaipaan Suomeen enemmän yhteisöllisyyttä, myönnän itsekin unohtavani sen aivan liian usein kaiken arjen keskellä. Sen vuoksi koenkin, että meidän on hyvä keskustella yhteisöllisyydestä, jottei se pääse täysin katoamaan jonnekin suorittamisen ja kiireen taakse.

     
    MomondoKohtaamisia4
     

    Onni on asenne?

     

    Viimeiset pari viikkoa on olleet vaikeita, pettymyksiä ja epäonnistumisia on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Muutaman kerran olen vain istunut lattialla ja itkenyt joko paniikkia siitä, mitä tulee tapahtumaan, tai tuleeko tapahtumaan mitään. Näiden hetkien keskellä olen osannut nähdä myös ne hyvät asiat, ja ne hyvät ihmiset, jotka ovat auttaneet minua. Ja olla niistä ihmisistä kiitollinen. Tältä intialaiselta mieheltä opin niiden muutamien keskustelujen kautta enemmän kiitollisuudesta, kuin keltään muulta. Hän opetti minut pysähtymään, katsomaan ympärille ja olemaan kaikesta siitä hyvästä mitä ympärillä on kiitollinen. Vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia ei tarvitse unohtaa, eikä saakaan, sillä ilman niitä, muista asioista ei osaisi olla kiitollinen. Vaikka välillä ryvenkin itsesäälissä hetken, tämän miehen sanat muistuttavat jatkamaan eteenpäin ja näkemään kaiken hyvän.

     

    Tämä postaus on osa Momondon bloggaajille järjestämää Open World Awards-kilpailua. Kilpailussa etsitään maailmaa avaavia tarinoita, jotka inspiroivat muitakin matkustamaan ja sanomaan kyllä uusille kokemuksille. Kilpailuun osallistutaan sisällöllä, joka on julkaistu blogissa, YouTube-kanavalla tai Instagramissa. Lisää kilpailusta voi lukea täältä.

     
    MomondoKohtaamisia1
     

    Tällä viikolla olen erityisesti kiitollinen niille kolmelle miehelle, jotka ovat auttaneet minua jakamalla kontakteja, pelastamalla pulasta ja toimimalla siinä vaiheessa, kun itse en onnistu. Lisäksi olen kiitollinen pakastemarjalaareista, joista saa itse valita omat marjat, hyvä vireisestä pianosta (josta kyllä kuuluu myös kiitos yhdelle toiselle, en itse virittänyt sitä) ja uusista lakanoista, joissa tunnen nukkuvani viidakossa.

    Mistä sinä olet kiitollinen?
  • Joko luit nämä postaukset

    24 Comments

  • Avatar
    Reply tuulanneli 18.3.2018 at 13:00

    Todella ihana postaus 🙂 Aivan loistava ajatuksia herättävä näin sunnuntaina, kun miellä on kaikki vaan niin hyvin.
    Olen kiitollinen omasta perheestäni ja rakastavista läheisistä. Olen myös kiitollinen tämän viikon muutamasta tapahutmasta, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin tavoitteessani. Näitä kiitollisuuden aiheita on niin isoja kuin pieniä!

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 19.3.2018 at 11:58

      Ihan mahtavaa, että sinulla on niin isoja kuin pieniä kiitollisuuden aiheita. Ja mahtavaa, että pääset kohti tavoitettasi. Uskon, että kerran osaat olla kiitollinen siitä, että etenet kohti tavoitetta, varmasti saavutat tavoitteen. Ja monesti matka saattaa olla se merkittävämpi kuin itse päämäärä, matkalta oppii asioita, joita ei oppisi, jos suoraan pääsisi päämäärään.

  • Avatar
    Reply Joanna Sormunen 18.3.2018 at 15:45

    Todella hieno kohtaaminen. Minä olen tehnyt työtä vammaisten kanssa Ecuadorissa useamman vuoden ja monet kohtaamiset ja kohtalot ovat myös jääneet mieleen. Ihmisten rohkeus ja elämänilo ovat vaikuttavia.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 19.3.2018 at 11:47

      Kyllä, ihmisten elämänilo on vaikuttavaa, varsinkin juuri niiden henkilöiden kohdalla, joiden kohdalla se ei syystä tai toisesta ole itsestäänselvyys. Tuo työskentely vammaisten kanssa on varmasti opettanut paljon ja muokannut omaa elämän- ja maailmankatsomusta. Hienoa!

  • Avatar
    Reply Pirkko / Meriharakka 18.3.2018 at 18:41

    Kohtaamiset maailmalla pysäyttävät kyllä välillä. Yksi minulle mieleenjäänyt on tarina postikortteja Angkor Watissa myyneestä pienestä pojasta, jolle ei kelvannut ei-vastaus. Ostaja yritti, ettei hänellä ole ystäviä, joille lähettää postikortteja, johon poika, että ei kai, kun et lähetä postikortteja! Aika hyvä myyntipuhe!

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 19.3.2018 at 11:55

      Ihana poika! Sinä oletkin varmasti nähnyt paljon matkustaessa erilaisia kohtaloita ja kohdannut eri tilanteissa eläviä ihmisiä.

  • Avatar
    Reply Satu // Satua vai totta 18.3.2018 at 19:05

    Monessa muussa maassa juuri yhteisöllisyys on suuri tuki, Suomessa olemme ehkä hiukan ”jäykempää” sakkia 😀 Mistäkö minä kiitollinen? Haluaisin ehkä sanoa juuri tässä hetkessä siitä, että saan vielä opiskella uuden ammatin ja se tuo minulle suurta iloa. 🙂

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 19.3.2018 at 11:49

      Minulla on ihan sama kiitollisuuden kohde, uusi ammatti, ja vaikka opiskelu on ollut haastavaa, niin siihen on ollut mahdollisuus. Meidän pitäisi uskaltaa enemmän tavoitella unelmia. Tosin itsellänikin meni sellaiset 15 vuotta, että tätä unelmaa lähdin toteuttamaan, joten vielä on vähän harjoiteltavaa.

  • Avatar
    Reply Emma 19.3.2018 at 08:28

    Mussa asuu sisällä pieni (ja äänekäs) pessimisti, joka koittaa saada mua koko ajan ärsyyntymään pienistä asioista ja stressaamaan sellaisesta, jolle en voi mitään. On kova työ koittaa vaientaa sitä koko ajan 😅 Rakastan lukea tällaisia kiitollisuuspostauksia, ne auttaa tässä urakassa ja muistuttaa siitä, että mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 19.3.2018 at 11:53

      Tunnistan itsestäni niin tuon stressaajan asioista, joille itse ei voi mitään. Olen yrittänyt sitä puolta kehittää itsessäni jo melko kauan, mutta en juurikaan ole siinä kehittynyt. Nyt olen hakeutumassa ammattilaisen luokse, jotta opin hyväksymään ne asiat, joille en itse voi mitään. Eli vaikka osaankin olla kiitollinen monesta asiasta, minussakin on vielä kehitettävää. 🙂

  • Avatar
    Reply Mari_Shopaholic 19.3.2018 at 15:55

    Todella ihana ja ajatuksia herättävä postaus! Tuolla intialaisella miehellä on kyllä ollut luonnetta ja asennetta vaikka jaettavaksi, meidän pitäisi tosiaan ottaa oppia.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 15:51

      Kyllä, olen samaa mieltä, hänellä jos kellä oli oikea asenne elämään!

  • Avatar
    Reply Minnea 19.3.2018 at 20:36

    Olipa koskettava tarina! Usein tuntuukin olevan niin, että ne, joilla on vähiten ovat onnellisimpia ja vaativat vähiten itselleen mitään. Jotenkin meidän länsimaisessa yltäkyllyydessä elmän perusasiat pääsevät helposti unohtumaan. Ei sillä, toki kaikilla on omat murheensa.
    Tänään olen kiitollinen perheestä, työstä ja terveydestä. Aurinkoisesta päivästä, ja siitä, että kevät tulee ihan pian!

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 15:53

      Niin, meilläkin on murheemme, ja välillä saa olla surullinen ja allapäin, mutta monesti murehdimme turhia asioita, vaikka ne siinä hetkessä saattavatkin tuntua merkittäviltä.

  • Avatar
    Reply Merja / Merjan matkassa 20.3.2018 at 10:44

    Monen kaukomatkan jälkeen on kotona vallinnut kiitollisuuden tunne. Kun on nähnyt peltihökkelit maalattioineen, joissa saattaa asua montakin ihmistä pienessä tilassa, pienen pojan hedelmämyyntipöytänsä takana tai henkilön, jolta puuttuu raaja, on tullut mieleen ettei pitäisi kitistä pienistä asioista. Jos metro menee nenän edestä, uusi tulee kolmen minuutin päästä. Meillä on kuitenkin katto pään päällä, ruokaa, lapset pääsevät kouluun ja jos terveyttäkin riittää, niin moni ihminen maailmassa olisi kiitollinen jo pelkästään niistä asioista. Nälkä kasvaa syödessä, niin se valitettavasti menee.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 16:08

      Nälkä kasvaa syödessä, ja aina on jotain mikä voisi olla paremmin. Usein paremmin tarkoittaa materialistisia tekijöitä, pitää olla sitä ja tätä. Mutta jos sekin energia käytettäisiin välittämiseen toisistamme, niin silloinkin monelle asiat olisivat paremmin.

  • Avatar
    Reply Janina 21.3.2018 at 09:32

    Ah! Kuvat siivittivät värikkäisiin intialaisiin maisemiin ja pystyin mielessäni luomaan kuvan sinusta ja miehestä – ihana tarina. Matkustus avartaa silmiä ja olen monesti todennut sen ”maadoittavan”, palauttavan maanpinnalle. En sillä, että kovasti leijuisimme pilvissä, mutta Suomessa olemme todella onnellisessa asemassa ja se välillä unohtuu. Me reissasimme alkuvuodesta Etelä-Afrikassa ja Kapkaupungin alueen vesipula pisti miettimään omaa vedenkäyttöä Suomessa – suihku juoksee kun laitan shampoota, valutan vettä koko ajan tiskatessa.. Kun yhtenä aamuna hotellimme veden saanti olikin katkaistu hallituksen toimesta, ei päässyt suihkuun, ei vedetty vessaa, ei mitään. Herätti ajattelemaan, sillä vaikka elämmekin tuhansien järvien maassa niin ei meilläkään loputtomasti vettä ole. Nykyään mm. sammutan sen suihkun shampoota laittaessa enkä valuta vettä tiskatessa. Arvostan enemmän.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 16:12

      Itsekin unohdan välillä, että kaikkea ei välttämättä riitä loputtomiin. Sähköä ja vettä pitää niin helposti itsestäänselvyytenä, ettei muista niiden käyttöä miettiä. MAaailman kantokyky ei kuitenkaan tule kestämään loputtomiin länsimaalaisten elintasoa. Pienistä teoista kertyy yhdessä isoja tekoja, joten mahtavaa, että säästät vettä enemmän.

  • Avatar
    Reply LiinaK 21.3.2018 at 14:23

    Mielenkiintoinen postaus! 🙂

    Olen itse kiitollinen pojastani <3
    Ystävistä, kodista… yms <3

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 15:59

      Ihana kuulla, että sinulla on asioita, joista olet kiitollinen. 🙂

  • Avatar
    Reply Outi / Maa Quzuu 22.3.2018 at 21:32

    Tällaiset kohtaamiset kyllä herättävät. Omat surut ja murheet tuntuvat pieniltä koko muun maailman tuskan rinnalla. Toisaalta myöskään koko maailman taakkaa ei voi kantaa harteillansa, eikä myöskään joka kerta väheksyä omia tunteitaan, surujaan ja mielipahojaan. Ovat yhtälailla oikeutettuja, vaikka joku toinen kärsiikin enemmän. Mutta yhtä kaikki, tällaiset kohtaamiset ovat opettavaisia ja auttaa ymmärtämään, mitä kaikkea hyvää ja kaunista oma elämä pitää sisällään.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 23.3.2018 at 15:57

      Olen samaa mieltä, ettei kaikkien murheita voi kantaa harteilla ja on oikeus olla myös surullinen. Se on myös taito osata olla murehtimatta liikaa, muiden tai omia asioita, varsinkaan sellaisia, joihin ei voi itse vaikuttaa.

  • Avatar
    Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures 24.3.2018 at 18:44

    Kaunis tarina ja koskettava kohtaaminen. Ja niinhän se on, että matkailu jos mikä avartaa ja juuri tällaiset pienet hetket kohtaamisineen voivat olla niitä jotka jäävät loppuelämäksi mieleen. <3

  • Avatar
    Reply Kohteena maailma / Rami 26.3.2018 at 00:54

    Tästä postauksesta tulee mieleen Nick Vujicic. Jos meissä kaikissa olisi edes 10% hänen positiivisuudestaan ja kiitollisuudestaan, maailma olisi paljon parempi paikka kaikille.

  • Leave a Reply