Odotathan vielä hetken.

Instagram

  • Tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive. Mulla on tavoite, tai mun mielestä paremminkin unelma, jonka toteuttamisen aloittaminen tuntuu vaikealta. Ideat ovat olleet jotenkin sekavina päässä. On ollut vaikea hahmottaa mistä lähtee niitä toteuttamaan, sillä kaikkea tuskin pystyn toteuttamaan kerralla.
💫
Mun unelmaan sisältyy juttuja, joihin tarvitsen muita. En ole osannut hahmottaa lähdenkö toteuttamaan niitä mitä pystyn itse, vai lähdenkö heti etsimään niitä, jotka omalla tavallaan jakaavat mun unelman.
💫
Olen yrittänyt kirjoittaa paperille To do-listaa, mutta senkin kautta hahmottaminen on ollut vaikeaa. Pystyn kyllä listaamaan mitä haluan, mutta lista ei visualisoi sitä mistä aloitan. Oon visuaalinen ja kineettinen (eli tekemällä oppiva), joten unelmakartan tekeminen auttoi konkretisoimaan unelmat.
💫
Koska uskon, että oikeat ihmiset tulevat, kun niille oikea aika on, eikä niitä löydä etsimällä. Varsinkin kun puhutaan intohimoista, joita ihmisillä, joiden kanssa haluan luoda jotain uutta, pitää olla.
💫
Aloitan niistä asioita, joita pystyn jo itsekseni toteuttamaan, ja joku päivä mulla on ympärillä ihmisiä, jotka jakavat mun intohimot, ja haluavat myös luoda jotain uutta.
💫
Ootko sä tehny unelmakarttoja unelmien toteuttamista varten?

#inspiraatio #unelma #unelmaduuni #yrittäjyys #intohimo #luovuus #hyvinvointi #onnellisuus #dreambig #passionproject #womeninspiringwomen #inspiration
 #ipreview via @preview.app
  • Tällä hetkellä elämä on yhtä kuin työ. Päivät teen omia projekteja, jotka toivottavasti joku päivä maksavat palkkansa, mutta tällä hetkellä niistä on enemmän menoja kuin tuloja. Illat ja yöt vietän tehden palkkatöitä, jotta saan jääkaappiin jotain ja vuokrat maksettua. Välillä, ja oikeastaan aika usein, miettii, että onko tässä mitään järkeä.
💎
Olisi vain helpompi vain elää varman päälle. Ajatuksiin nousee vähän väliä erilaisia pelkoja. Entä jos epäonnistunkin totaalisesti. Epäonnistumisia en sinänsä pelkää, kunhan niistä on mahdollista nousta, mutta jos tuleekin sellainen, josta ei enää noustakaan. Jos vain tekisin työtä, josta saan varman tilin, vaikka se ei olisikaan unelmani.
💎
Mut on kasvatettu sitkeäksi, siihen, että elämässä tulee aina pyrkiä eteenpäin. Se ei tarkoita isompaa palkkaa, tai korkeampaa titteliä, vaan sitä, että pyrkii toteuttamaan niitä asioita, joista unelmoi. Sitkeyden lisäksi olen saanut myös muita ominaisuuksia, joita olen pitänyt vahvuutenani, mutta ne onkin tuomittu ulkopuolelta jopa outoudeksi tai ainakin lapselliseksi. Päivällä olin kuuntelemassa @armanalizad:n tarinaa unelmien saavuttamisesta. Ja juuri ne ominaisuudet, joista olen epävarma ulkopuolisten tuomitsemisen vuoksi, ovat niitä asioita, jotka on vieneet Armanin siihen pisteeseen missä hän nyt on.
💎
Joten aion olla jatkossakin outo ja lapsenmielinen, ja kaiken epätoivon keskellä uskoa siihen, että joku päivä tämä työ kantaa eteenpäin.
💎
Kiitos @akvamariinishowroom tästä todella inspiroivasta ja motivoivasta mahdollisuudesta päästä kuulemaan Armanin tarinaa unelmien toteuttamisesta. (Tapahtuma oli pr-tilaisuus)
.
.
.
.
.
. 
#akvamariinishowroom #unelmientyöpäivä #unelmistatotta #unelma #motivaatio #työ #työhyvinvointi #hyvinvointi #onnellinen #taide #kiasma #art #womenempowerwomen #bosslady #girlpwr
  • Little bubbles never killed nobody.🥂🥂
🔸️
Kerran eräs henkilö sanoi, että 
35-vuotiaana ihminen on keski-ikäinen. Eli enää puolet elämästä olisi jäljellä. Tuolloin itselläni oli vielä muutamia vuosia tuohon lukuun, mutta jonkinlaisen ahdistuksen se sai silti aikaan tähän päivään asti.
🔸️
Tänään tuo maaginen "keski-iän" luku tuli täyteen ja onneksi samalla tuli tunne, että eihän tässä vielä missään puolessa välissä olla menossa. Nyt oikeastaan ollaan vasta ihan alussa.
🔸️
Joten HBD to me nyt ja seuraavat 50 vuotta.🎉🎉
🔸️ #synttärit #shampanja #kuplivaa #ruinart #juhla #hbd #bday #35 #champagne #rose #macarons #champagnelover #sparkling #onnellisuus #happiness #life #elämä #positivelife #vieläkerkee #viini #goodwine #winelover
  • Somen aitous on herättänyt keskustelua paljon. En näe kuvien muokkaamisessa mitään väärää, kunhan siinäkin pysyy järki kädessä. Se, että haluaa poistaa otsassa olevan jättifinnin, joka siinä ei muutenkaan aina ole, on ihan ok. Siinä vaiheessa kun oma kuva muokataan jonnekin ihan toiseen paikkaan kuin missä se on otettu, raja menee yli.

Ensimmäistä kuvaa olen muokannut. Olen muokannut kuvassa valotuksia, värisävyjä ja lisännyt filterin. Ensimmäiseksi muokkasin puhelimen Lightroomissa valotuksia ja sävyjä. Sitten lisäsin VSCO:n filtterin. Lopuksi säädin vielä valotuksia yms. Instan omalla editorilla. Toinen kuva on täysin muokkaamaton.

Kaipaan enemmän keskustelua mediakriittisyydestä. Toivoisin, että ymmärrettäisiin ilman, että avataan kaikki mitä kuvissa on muokattu, kuvien olevan käsiteltyjä, eivätkä edusta 100% aitoa tilannetta. 
Mediakriittisyys ei tarkoita sitä, että kritisoidaan käsiteltyjä kuvia käsittelyn vuoksi, vaan että ymmärretään niiden olevan käsiteltyjä, eikä sen vuoksi vastaa täysin todellisuutta.
  • Ihastuin Uunifetapastaan sen maun ja erityisesti helppouden vuoksi.
💚
Kaipasin sen rinnalle vaihtelua, joka olisi kuitenkin yhtä helppoa valmistaa, jolloin syntyi resepti Vihreään uunifeta-pastaan.
💚
Resepti löytyy nyt blogista👉🏻 Suora linkki profiilissa
  • Parikymppisenä olin varma, että tässä vaiheessa minulla olisi jo ura hyvässä putkessa, oma talo, lapsia ja hyvä mies rinnalla. Mitään näistä ei tällä hetkellä ole, ja en tiedä koenko nyt jotain ikäkriisiä.
🔸️
Parin viikon päästä tulee 35 täyteen ja tavallaan elämä on siinä vaiheessa kuin se on monella kymmenen vuotta nuoremmalla. Toisaalta noiden kymmenen vuoden aikana olen kokenut paljon sellaisia asioita, joista monella kaksvitosella ei ole hajuakaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin pahojakin, opettavaisia, mutta myös viihdyttäviä.
🔸️
Tunnen kuitenkin jonkinlaista epäonnistumista, vaikka samaan aikaan tiedosta, että olen omista lähtökohdistani pärjännyt erinomaisesti. En tiedä johtuuko tämä epäonnistumisen tunne siitä millaisia odotuksia yhteiskunnalla on vai johtuuko se siitä millaisia odotuksia itselläni oli parikymppisenä.
🔸️
Toisaalta jossain määrin nuo parikymppisen unelmat on muuttuneet. Mukaan on tullut realismi. Helsingistä tuskin koskaan tulen taloa saamaan (koska hinta), ja nykyään haaveilenkin omasta talosta Italiasta, viinitarhojen keskeltä. Lapsia en tiedä tulisinko koskaan saamaan, vaikka olisikin muuten lähtökohdat siihen, sekin on ok. Jos minut on tarkoitettu äidiksi, tulen äidiksi jollain tavalla. Jos ei ole tarkoitettu, sekin on ok. Tavallaan löysin elämäni miehen, mutta elämä tuli meidän väliin. Välillä koen elämälle siitä katkeruutta, mutta lopulta se katkeruus on vain minulta pois, joten sekin on turhaa.
🔸️
Pitää vain elää hetki kerrallaan, asioihin voi pyrkiä, mutta sen jos minkä olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella.
🔸️
Kokeeko kukaan muu paineita yhteiskunnan odotuksista?
  • Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
🍓
Itse muistelen mielessäni äitiäni ja isoäitiäni, joka oli käytännössä äitini, ja mahdollistan töissä äideille ilon ja onnen hetkiä.
🍓
Toivottavasti kaikkien äitien aamu on alkanut hyvin harmaasta aamusta huolimatta. Parasta väriterapiaa harmautta vastaan on värikäs ruoka. Hyvä ruoka, parempi mieli ja siihen kun vielä yhdistää värit, harmauskaan ei haittaa niin paljoa.
  • Olisinpa valmistujaispäivän aamuna herännyt ilosta hyppien, mutta ennen kuin se edes tuli mieleeni, oli siellä pyörinyt monta muuta ajatusta.
▫️▫️
Kuvittelin tässä valmistuessani olevani onneni kukkuloilla, mutta vieläkään en koe mitään erityistä iloa. Ehkä tämän kaiken tunteettomuuden takana on pelko työllistymisestä.
▫️▫️
En minä pelkällä fysioterapeutin tutkinnolla mitään tee, eikä tällä kaikella työllä ole merkitystä, jos en pääse töihin. Vasta siinä vaiheessa, kun on työpaikka, voin sanoa valmistuneeni.
▫️▫️
Se palo, joka on aitoa unelmaa kohtaan, ei anna mahdollisuutta luovuttaa.
▫️▫️
Blogissa koko tarina kaikkineen vastoinkäymisineen unelman eteen työskentelemisestä.
👉🏻Suora linkki profiilissa.
🦄
  • Ensimmäinen aamu virallisesti fysioterapeuttina alkoi Vapun teeman mukaisesti munkkikahveilla saarimaisemissa. 🎉
Tänään juhlimiset on maltilliset, ehkä vähän simaa ja kakkua. Huomenna työpäivä, mutta ei vielä fyssarina.
🎉
Illalla blogi päivittyy ajatuksilla omien asenteiden ja pelkojen voittamisesta sekä mitä nyt valmistumisen jälkeen.
  • Tänään on avattu terassikausi grilliruuan ja sangrian kera.
🍹🥩
Vielä piti farkkutakki pitää päällä, mutta enää ei tarvitse odottaa pitkään, että senkin saa jättää kotiin.
☀️🕶
  • Viimeinen viikko menossa sairaslomaa. 🙌🏻 Tänään oli ihana jumpata, kun salin kattoikkunasta paistoi aurinko. Ihan kuin olisi ollut ulkona.☀️☀️
🔸️
Sen neljän viikon aikana, kun makasin 99% vain kotona, kaikki normaalit rutiinit katosi. Olen nyt yrittänyt saada liikunnasta taas rutiinin. Vaikka treenit ovat vielä melko kevyitä, niin kun nyt käyn säännöllisesti ja riittävän usein liikkumassa, on tapa helpompi pitää yllä sitten arjessakin.
🔸️
Sain muuten viestin, että miten voin olla salilla, kun olen sairaslomalla. Ihan vaan selvennykseksi, että ennen kuin voin palata töihin, pitää tuota leikkattua nilkkaa vahvistaa, jotta se kestää työskentelyn.
🌴🌴
Summer came in the gym.☀️☀️

Follow Me!

  • Kohtalo – onko sitä olemassa?

     

    Olen peilannut omia ajatuksia kohtalosta ja elämän tarkoituksellisuudesta ystäväni kanssa. Jossain määrin ajattelemme samoin, mutta itse koen yksilöllä olevan enemmän vastuuta, kun ystäväni puolestaan kokee, että kohtalo määrittää enemmän elämää.

    Uskon kohtaloon. Kaikkiin asioihin en pysty vaikuttamaan, ja ne asiat on jossain universumissa määritelty. Miksi muuten satunnainen jalankulkija jäisi auton alle, vaikka samaa tietä on kulkeneet sadat muut ihmiset ilman onnettomuuksia. Samaan aikaan koen, että jokaisella on vastuu siitä, miten kohtalon luomien tilanteiden antaa vaikuttaa itseensä. Antaako niiden lannistaa vai näkeekö ne kasvattavana tapahtumana.

     

    Tiedän hyvin, etteivät ne ole itsestään selvyys kaikille, ei aina edes itselleni.

     
    Suomenlinna_annukka_vuorela
     

    Kohtalolla on tehtävä ohjata meitä eteenpäin. Kaikissa elämän tragedioissa kasvaminen ei ole helppoa, mutta onko myöskään niissä suurimmissa onnen hetkissäkään. Muistammeko niissä hetkissä olla kiitollinen tuosta hetkestä, vai otammeko ne itsestään selvyytenä? Muistammeko haastavissa tilanteissa olla kiitollinen hyvistä hetkistä?

     

    Kohtalo on antanut elämääni sellaiset haasteet, että joudun välillä tahtomattanikin jättämään arjen pyörittämisen vähemmälle. Samaan aikaan kohtalo on myös mahdollistanut minulle sen, että pärjään vaikka arjen pyörittäminen välillä olisikin enemmän ja vähemmän jäänyt kiireen jalkoihin.

     

    Onko elämä yhtäkuin arki?

     

    Minulle arki koostuu pienistä hyvistä asioista. Aina en muista olla onnellinen rauhassa juodusta kahvikupista tai puhtaista pyykeistä, vaikka tiedän hyvin, etteivät ne ole itsestään selvyys kaikille, ei aina edes itselleni. Kun kiireen keskellä en kerkeä pesemään pyykkiä ja lempipaitani on likainen, joudunkin pukemaan päälle jonkin toisen paidan. Tuossa hetkessä harmittelen, ettei minulla ole edes aikaa pestä pyykkiä, mutta muistanko olla onnellinen siitä, että minulla on kuitenkin toinen paita, joka pukea päälle.

     

    Ystäväni näkee kohtalon eri tavalla. Määritämme kumpikin kohtalon hieman eri näkökulmista, mutta molemmat uskomme siihen, että jokin korkeampi määrittää mitä elämässä tulee tapahtumaan. Hän uskoo kohtalon määrittävän koko elämän, kun itse koen, että myös yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään. Elämän käännekohdissa koen juurikin, että yksilö voi itse päättää miten jatkaa eteenpäin, kun ystäväni puolestaan uskoo, että kohtalo on jo ennalta päättänyt, miten yksilö tulee reagoimaan tuohon tilanteeseen.

     
    Suomenlinna_annukka_vuorela_2
    Suomenlinna_annukka_vuorela_4
     

    Minua pelottaa ajatus, etten loppujen lopuksi itse voisi ollenkaan vaikuttaa omaan elämääni. Toisaalta olen elänyt monta tilannetta, joista olen selvinnyt, vaikka moni läheiseni on murtunut niiden alle. Haluan ajatella, että olen vain vahvempi ihminen kuin läheiseni, mutta onko se vain oman egoni ääni ja todellisuudessa kohtalo on jo päättänyt, etten murru tilanteiden alle.

     

    Luulen, ettei onnellisen elämän kannalta ole oleellista jäädä murehtimaan tapahtunutta.

     

    Onko tähän edes olemassa oikeaa vastausta? Todennäköisesti ei ole. Jokainen kokee varmasti kohtalon vähän eri tavalla. Siihen vaikuttavat varmasti kasvatus, elämänkokemus ja uskomukset, sekä ehdottomasti kulttuuri, jossa elää. Kohtalon määrittäminen on yhtä vaikeaa kuin mitä on hyvä. Toki meillä on jonkinlainen yhteisymmärrys siitä mitä hyvään kuuluu, mutta sen lisäksi jokaisen hyvään kuuluu eri asioita.

     

    Olen erityisesti viimeisen viikon aikana miettinyt paljon elämän tarkoitusta ja sitä miksi tietyt asiat tapahtuvat tietyille ihmisille? Jopa vähän katkerasti miksi kohtalo on epäreilu? Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita? Ja (minun mielestä) pahat ihmiset porskuttavat vain eteenpäin? Olen miettinyt asiaa tuntikausia pääsemättä oikeastaan mihinkään ratkaisuun. Luulen, ettei onnellisen elämän kannalta ole oleellista jäädä murehtimaan tapahtunutta, vaan jatkaa, tai opetella jatkamaan, elämää siitä huolimatta. Kaikelle ei koskaan tule saamaan selitystä, ja jos sitä jää odottamaan, jotain merkittävää saattaa mennä silloin ohi.

     
    Suomenlinna_annukka_vuorela_5
     

    Uskotko sinä kohtaloon?
  • Joko luit nämä postaukset

    4 Comments

  • Avatar
    Reply Maisa80 27.9.2018 at 23:08

    Itse en usko kohtaloon, mutta uskon Jumalan johdatukseen! 🙂 Sitä olen itsekin miettinyt, että miksi jotkut ihmiset esim. sairastuvat vakavasti, vaikka ovat eläneet hyvää elämää. Toiset, jotka ovat eläneet taas huonommin saattavat porskuttaa hyvinkin terveenä koko elämänsä. Aina ei löydy vastauksia, mutta ehkä hyvä niin! Ehkäpä jonkun ihmisen vastoinkäymiset puhuttelevatkin lähesiä ja muita ympärillä olevia ihmisiä.

  • Avatar
    Reply Henna 28.9.2018 at 00:15

    Mä uskon kohtaloon jossain määrin, mutta en kuitenkaan niin, että kaikki olisi kiinni kohtalosta. Oon tätä samaa aihetta yrittänyt monet kerrat ajatella ja pukea sanoiksi, mutta en oo siinä ainakaan vielä toistaiseksi onnistunut. Mielenkiintoinen teksi, ja sai taas paljon ajattelemaan. Kiitos siitä!<3

  • Avatar
    Reply NelliL 28.9.2018 at 06:37

    Meillä on mahdollisuus itse valita tie, eri kohtaloihin. Voimme siis vaikuttaa kohtaloon mutta meillä on myös se mitä me emme voi muuttaa tai kontrolloida, ne ovat niitä asioita, jotka liittyy terveyteen ja toisten valintoihin, koska myös läheisten valinnat muuttaa meidän kohtaloa. Elämä ei ole yhtäkuin arki mutta arki on yhtakuin elämä, eli arki on yksi osa elämää, kuten on ilot ja surut ja vaikeudet ja helppoudet.

  • Avatar
    Reply Tuula / Tuula's life 28.9.2018 at 12:52

    Mielenkiintoista pohdintaa. Minä en usko kohtaloon. Uskon enemmän omiin valintoihin. Ja uskon enemmänkin sattumaan ja tuuriin tässä elämässä.
    Minulla on ihana miniä, joka kahdeksantoistavuotiaana oli Konginkankaan suuronnettomuudessa, jossa 23 nuorta ihmistä kuoli ja 14 nuorta ihmistä loukkaantui, suurin osa vakavasti. En usko, että nuo kuolemat ja loukkaantumiset olivat kohtalon aiheuttamia. Tie oli liukas ja oli paljon huonoa tuuria matkassa. Tuleva miniäni oli yksi eloonjääneistä.

  • Leave a Reply