on
27.9.2018

Kohtalo – onko sitä olemassa?

 

Olen peilannut omia ajatuksia kohtalosta ja elämän tarkoituksellisuudesta ystäväni kanssa. Jossain määrin ajattelemme samoin, mutta itse koen yksilöllä olevan enemmän vastuuta, kun ystäväni puolestaan kokee, että kohtalo määrittää enemmän elämää.

Uskon kohtaloon. Kaikkiin asioihin en pysty vaikuttamaan, ja ne asiat on jossain universumissa määritelty. Miksi muuten satunnainen jalankulkija jäisi auton alle, vaikka samaa tietä on kulkeneet sadat muut ihmiset ilman onnettomuuksia. Samaan aikaan koen, että jokaisella on vastuu siitä, miten kohtalon luomien tilanteiden antaa vaikuttaa itseensä. Antaako niiden lannistaa vai näkeekö ne kasvattavana tapahtumana.

 

Tiedän hyvin, etteivät ne ole itsestään selvyys kaikille, ei aina edes itselleni.

 
Suomenlinna_annukka_vuorela
 

Kohtalolla on tehtävä ohjata meitä eteenpäin. Kaikissa elämän tragedioissa kasvaminen ei ole helppoa, mutta onko myöskään niissä suurimmissa onnen hetkissäkään. Muistammeko niissä hetkissä olla kiitollinen tuosta hetkestä, vai otammeko ne itsestään selvyytenä? Muistammeko haastavissa tilanteissa olla kiitollinen hyvistä hetkistä?

 

Kohtalo on antanut elämääni sellaiset haasteet, että joudun välillä tahtomattanikin jättämään arjen pyörittämisen vähemmälle. Samaan aikaan kohtalo on myös mahdollistanut minulle sen, että pärjään vaikka arjen pyörittäminen välillä olisikin enemmän ja vähemmän jäänyt kiireen jalkoihin.

 

Onko elämä yhtäkuin arki?

 

Minulle arki koostuu pienistä hyvistä asioista. Aina en muista olla onnellinen rauhassa juodusta kahvikupista tai puhtaista pyykeistä, vaikka tiedän hyvin, etteivät ne ole itsestään selvyys kaikille, ei aina edes itselleni. Kun kiireen keskellä en kerkeä pesemään pyykkiä ja lempipaitani on likainen, joudunkin pukemaan päälle jonkin toisen paidan. Tuossa hetkessä harmittelen, ettei minulla ole edes aikaa pestä pyykkiä, mutta muistanko olla onnellinen siitä, että minulla on kuitenkin toinen paita, joka pukea päälle.

 

Ystäväni näkee kohtalon eri tavalla. Määritämme kumpikin kohtalon hieman eri näkökulmista, mutta molemmat uskomme siihen, että jokin korkeampi määrittää mitä elämässä tulee tapahtumaan. Hän uskoo kohtalon määrittävän koko elämän, kun itse koen, että myös yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään. Elämän käännekohdissa koen juurikin, että yksilö voi itse päättää miten jatkaa eteenpäin, kun ystäväni puolestaan uskoo, että kohtalo on jo ennalta päättänyt, miten yksilö tulee reagoimaan tuohon tilanteeseen.

 
Suomenlinna_annukka_vuorela_2
Suomenlinna_annukka_vuorela_4
 

Minua pelottaa ajatus, etten loppujen lopuksi itse voisi ollenkaan vaikuttaa omaan elämääni. Toisaalta olen elänyt monta tilannetta, joista olen selvinnyt, vaikka moni läheiseni on murtunut niiden alle. Haluan ajatella, että olen vain vahvempi ihminen kuin läheiseni, mutta onko se vain oman egoni ääni ja todellisuudessa kohtalo on jo päättänyt, etten murru tilanteiden alle.

 

Luulen, ettei onnellisen elämän kannalta ole oleellista jäädä murehtimaan tapahtunutta.

 

Onko tähän edes olemassa oikeaa vastausta? Todennäköisesti ei ole. Jokainen kokee varmasti kohtalon vähän eri tavalla. Siihen vaikuttavat varmasti kasvatus, elämänkokemus ja uskomukset, sekä ehdottomasti kulttuuri, jossa elää. Kohtalon määrittäminen on yhtä vaikeaa kuin mitä on hyvä. Toki meillä on jonkinlainen yhteisymmärrys siitä mitä hyvään kuuluu, mutta sen lisäksi jokaisen hyvään kuuluu eri asioita.

 

Olen erityisesti viimeisen viikon aikana miettinyt paljon elämän tarkoitusta ja sitä miksi tietyt asiat tapahtuvat tietyille ihmisille? Jopa vähän katkerasti miksi kohtalo on epäreilu? Miksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita? Ja (minun mielestä) pahat ihmiset porskuttavat vain eteenpäin? Olen miettinyt asiaa tuntikausia pääsemättä oikeastaan mihinkään ratkaisuun. Luulen, ettei onnellisen elämän kannalta ole oleellista jäädä murehtimaan tapahtunutta, vaan jatkaa, tai opetella jatkamaan, elämää siitä huolimatta. Kaikelle ei koskaan tule saamaan selitystä, ja jos sitä jää odottamaan, jotain merkittävää saattaa mennä silloin ohi.

 
Suomenlinna_annukka_vuorela_5
 

Uskotko sinä kohtaloon?
Previous Post Next Post

You may also like

4 Comments

  • Maisa80

    Itse en usko kohtaloon, mutta uskon Jumalan johdatukseen! 🙂 Sitä olen itsekin miettinyt, että miksi jotkut ihmiset esim. sairastuvat vakavasti, vaikka ovat eläneet hyvää elämää. Toiset, jotka ovat eläneet taas huonommin saattavat porskuttaa hyvinkin terveenä koko elämänsä. Aina ei löydy vastauksia, mutta ehkä hyvä niin! Ehkäpä jonkun ihmisen vastoinkäymiset puhuttelevatkin lähesiä ja muita ympärillä olevia ihmisiä.

    27.9.2018 at 23:08 Reply
  • Henna

    Mä uskon kohtaloon jossain määrin, mutta en kuitenkaan niin, että kaikki olisi kiinni kohtalosta. Oon tätä samaa aihetta yrittänyt monet kerrat ajatella ja pukea sanoiksi, mutta en oo siinä ainakaan vielä toistaiseksi onnistunut. Mielenkiintoinen teksi, ja sai taas paljon ajattelemaan. Kiitos siitä!<3

    28.9.2018 at 00:15 Reply
  • NelliL

    Meillä on mahdollisuus itse valita tie, eri kohtaloihin. Voimme siis vaikuttaa kohtaloon mutta meillä on myös se mitä me emme voi muuttaa tai kontrolloida, ne ovat niitä asioita, jotka liittyy terveyteen ja toisten valintoihin, koska myös läheisten valinnat muuttaa meidän kohtaloa. Elämä ei ole yhtäkuin arki mutta arki on yhtakuin elämä, eli arki on yksi osa elämää, kuten on ilot ja surut ja vaikeudet ja helppoudet.

    28.9.2018 at 06:37 Reply
  • Tuula / Tuula's life

    Mielenkiintoista pohdintaa. Minä en usko kohtaloon. Uskon enemmän omiin valintoihin. Ja uskon enemmänkin sattumaan ja tuuriin tässä elämässä.
    Minulla on ihana miniä, joka kahdeksantoistavuotiaana oli Konginkankaan suuronnettomuudessa, jossa 23 nuorta ihmistä kuoli ja 14 nuorta ihmistä loukkaantui, suurin osa vakavasti. En usko, että nuo kuolemat ja loukkaantumiset olivat kohtalon aiheuttamia. Tie oli liukas ja oli paljon huonoa tuuria matkassa. Tuleva miniäni oli yksi eloonjääneistä.

    28.9.2018 at 12:52 Reply
  • Leave a Reply