Odotathan vielä hetken.

Instagram

  • Tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive. Mulla on tavoite, tai mun mielestä paremminkin unelma, jonka toteuttamisen aloittaminen tuntuu vaikealta. Ideat ovat olleet jotenkin sekavina päässä. On ollut vaikea hahmottaa mistä lähtee niitä toteuttamaan, sillä kaikkea tuskin pystyn toteuttamaan kerralla.
💫
Mun unelmaan sisältyy juttuja, joihin tarvitsen muita. En ole osannut hahmottaa lähdenkö toteuttamaan niitä mitä pystyn itse, vai lähdenkö heti etsimään niitä, jotka omalla tavallaan jakaavat mun unelman.
💫
Olen yrittänyt kirjoittaa paperille To do-listaa, mutta senkin kautta hahmottaminen on ollut vaikeaa. Pystyn kyllä listaamaan mitä haluan, mutta lista ei visualisoi sitä mistä aloitan. Oon visuaalinen ja kineettinen (eli tekemällä oppiva), joten unelmakartan tekeminen auttoi konkretisoimaan unelmat.
💫
Koska uskon, että oikeat ihmiset tulevat, kun niille oikea aika on, eikä niitä löydä etsimällä. Varsinkin kun puhutaan intohimoista, joita ihmisillä, joiden kanssa haluan luoda jotain uutta, pitää olla.
💫
Aloitan niistä asioita, joita pystyn jo itsekseni toteuttamaan, ja joku päivä mulla on ympärillä ihmisiä, jotka jakavat mun intohimot, ja haluavat myös luoda jotain uutta.
💫
Ootko sä tehny unelmakarttoja unelmien toteuttamista varten?

#inspiraatio #unelma #unelmaduuni #yrittäjyys #intohimo #luovuus #hyvinvointi #onnellisuus #dreambig #passionproject #womeninspiringwomen #inspiration
 #ipreview via @preview.app
  • Tällä hetkellä elämä on yhtä kuin työ. Päivät teen omia projekteja, jotka toivottavasti joku päivä maksavat palkkansa, mutta tällä hetkellä niistä on enemmän menoja kuin tuloja. Illat ja yöt vietän tehden palkkatöitä, jotta saan jääkaappiin jotain ja vuokrat maksettua. Välillä, ja oikeastaan aika usein, miettii, että onko tässä mitään järkeä.
💎
Olisi vain helpompi vain elää varman päälle. Ajatuksiin nousee vähän väliä erilaisia pelkoja. Entä jos epäonnistunkin totaalisesti. Epäonnistumisia en sinänsä pelkää, kunhan niistä on mahdollista nousta, mutta jos tuleekin sellainen, josta ei enää noustakaan. Jos vain tekisin työtä, josta saan varman tilin, vaikka se ei olisikaan unelmani.
💎
Mut on kasvatettu sitkeäksi, siihen, että elämässä tulee aina pyrkiä eteenpäin. Se ei tarkoita isompaa palkkaa, tai korkeampaa titteliä, vaan sitä, että pyrkii toteuttamaan niitä asioita, joista unelmoi. Sitkeyden lisäksi olen saanut myös muita ominaisuuksia, joita olen pitänyt vahvuutenani, mutta ne onkin tuomittu ulkopuolelta jopa outoudeksi tai ainakin lapselliseksi. Päivällä olin kuuntelemassa @armanalizad:n tarinaa unelmien saavuttamisesta. Ja juuri ne ominaisuudet, joista olen epävarma ulkopuolisten tuomitsemisen vuoksi, ovat niitä asioita, jotka on vieneet Armanin siihen pisteeseen missä hän nyt on.
💎
Joten aion olla jatkossakin outo ja lapsenmielinen, ja kaiken epätoivon keskellä uskoa siihen, että joku päivä tämä työ kantaa eteenpäin.
💎
Kiitos @akvamariinishowroom tästä todella inspiroivasta ja motivoivasta mahdollisuudesta päästä kuulemaan Armanin tarinaa unelmien toteuttamisesta. (Tapahtuma oli pr-tilaisuus)
.
.
.
.
.
. 
#akvamariinishowroom #unelmientyöpäivä #unelmistatotta #unelma #motivaatio #työ #työhyvinvointi #hyvinvointi #onnellinen #taide #kiasma #art #womenempowerwomen #bosslady #girlpwr
  • Little bubbles never killed nobody.🥂🥂
🔸️
Kerran eräs henkilö sanoi, että 
35-vuotiaana ihminen on keski-ikäinen. Eli enää puolet elämästä olisi jäljellä. Tuolloin itselläni oli vielä muutamia vuosia tuohon lukuun, mutta jonkinlaisen ahdistuksen se sai silti aikaan tähän päivään asti.
🔸️
Tänään tuo maaginen "keski-iän" luku tuli täyteen ja onneksi samalla tuli tunne, että eihän tässä vielä missään puolessa välissä olla menossa. Nyt oikeastaan ollaan vasta ihan alussa.
🔸️
Joten HBD to me nyt ja seuraavat 50 vuotta.🎉🎉
🔸️ #synttärit #shampanja #kuplivaa #ruinart #juhla #hbd #bday #35 #champagne #rose #macarons #champagnelover #sparkling #onnellisuus #happiness #life #elämä #positivelife #vieläkerkee #viini #goodwine #winelover
  • Somen aitous on herättänyt keskustelua paljon. En näe kuvien muokkaamisessa mitään väärää, kunhan siinäkin pysyy järki kädessä. Se, että haluaa poistaa otsassa olevan jättifinnin, joka siinä ei muutenkaan aina ole, on ihan ok. Siinä vaiheessa kun oma kuva muokataan jonnekin ihan toiseen paikkaan kuin missä se on otettu, raja menee yli.

Ensimmäistä kuvaa olen muokannut. Olen muokannut kuvassa valotuksia, värisävyjä ja lisännyt filterin. Ensimmäiseksi muokkasin puhelimen Lightroomissa valotuksia ja sävyjä. Sitten lisäsin VSCO:n filtterin. Lopuksi säädin vielä valotuksia yms. Instan omalla editorilla. Toinen kuva on täysin muokkaamaton.

Kaipaan enemmän keskustelua mediakriittisyydestä. Toivoisin, että ymmärrettäisiin ilman, että avataan kaikki mitä kuvissa on muokattu, kuvien olevan käsiteltyjä, eivätkä edusta 100% aitoa tilannetta. 
Mediakriittisyys ei tarkoita sitä, että kritisoidaan käsiteltyjä kuvia käsittelyn vuoksi, vaan että ymmärretään niiden olevan käsiteltyjä, eikä sen vuoksi vastaa täysin todellisuutta.
  • Ihastuin Uunifetapastaan sen maun ja erityisesti helppouden vuoksi.
💚
Kaipasin sen rinnalle vaihtelua, joka olisi kuitenkin yhtä helppoa valmistaa, jolloin syntyi resepti Vihreään uunifeta-pastaan.
💚
Resepti löytyy nyt blogista👉🏻 Suora linkki profiilissa
  • Parikymppisenä olin varma, että tässä vaiheessa minulla olisi jo ura hyvässä putkessa, oma talo, lapsia ja hyvä mies rinnalla. Mitään näistä ei tällä hetkellä ole, ja en tiedä koenko nyt jotain ikäkriisiä.
🔸️
Parin viikon päästä tulee 35 täyteen ja tavallaan elämä on siinä vaiheessa kuin se on monella kymmenen vuotta nuoremmalla. Toisaalta noiden kymmenen vuoden aikana olen kokenut paljon sellaisia asioita, joista monella kaksvitosella ei ole hajuakaan. Kokemukset ovat olleet niin hyviä kuin pahojakin, opettavaisia, mutta myös viihdyttäviä.
🔸️
Tunnen kuitenkin jonkinlaista epäonnistumista, vaikka samaan aikaan tiedosta, että olen omista lähtökohdistani pärjännyt erinomaisesti. En tiedä johtuuko tämä epäonnistumisen tunne siitä millaisia odotuksia yhteiskunnalla on vai johtuuko se siitä millaisia odotuksia itselläni oli parikymppisenä.
🔸️
Toisaalta jossain määrin nuo parikymppisen unelmat on muuttuneet. Mukaan on tullut realismi. Helsingistä tuskin koskaan tulen taloa saamaan (koska hinta), ja nykyään haaveilenkin omasta talosta Italiasta, viinitarhojen keskeltä. Lapsia en tiedä tulisinko koskaan saamaan, vaikka olisikin muuten lähtökohdat siihen, sekin on ok. Jos minut on tarkoitettu äidiksi, tulen äidiksi jollain tavalla. Jos ei ole tarkoitettu, sekin on ok. Tavallaan löysin elämäni miehen, mutta elämä tuli meidän väliin. Välillä koen elämälle siitä katkeruutta, mutta lopulta se katkeruus on vain minulta pois, joten sekin on turhaa.
🔸️
Pitää vain elää hetki kerrallaan, asioihin voi pyrkiä, mutta sen jos minkä olen oppinut, että elämää ei voi suunnitella.
🔸️
Kokeeko kukaan muu paineita yhteiskunnan odotuksista?
  • Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
🍓
Itse muistelen mielessäni äitiäni ja isoäitiäni, joka oli käytännössä äitini, ja mahdollistan töissä äideille ilon ja onnen hetkiä.
🍓
Toivottavasti kaikkien äitien aamu on alkanut hyvin harmaasta aamusta huolimatta. Parasta väriterapiaa harmautta vastaan on värikäs ruoka. Hyvä ruoka, parempi mieli ja siihen kun vielä yhdistää värit, harmauskaan ei haittaa niin paljoa.
  • Olisinpa valmistujaispäivän aamuna herännyt ilosta hyppien, mutta ennen kuin se edes tuli mieleeni, oli siellä pyörinyt monta muuta ajatusta.
▫️▫️
Kuvittelin tässä valmistuessani olevani onneni kukkuloilla, mutta vieläkään en koe mitään erityistä iloa. Ehkä tämän kaiken tunteettomuuden takana on pelko työllistymisestä.
▫️▫️
En minä pelkällä fysioterapeutin tutkinnolla mitään tee, eikä tällä kaikella työllä ole merkitystä, jos en pääse töihin. Vasta siinä vaiheessa, kun on työpaikka, voin sanoa valmistuneeni.
▫️▫️
Se palo, joka on aitoa unelmaa kohtaan, ei anna mahdollisuutta luovuttaa.
▫️▫️
Blogissa koko tarina kaikkineen vastoinkäymisineen unelman eteen työskentelemisestä.
👉🏻Suora linkki profiilissa.
🦄
  • Ensimmäinen aamu virallisesti fysioterapeuttina alkoi Vapun teeman mukaisesti munkkikahveilla saarimaisemissa. 🎉
Tänään juhlimiset on maltilliset, ehkä vähän simaa ja kakkua. Huomenna työpäivä, mutta ei vielä fyssarina.
🎉
Illalla blogi päivittyy ajatuksilla omien asenteiden ja pelkojen voittamisesta sekä mitä nyt valmistumisen jälkeen.
  • Tänään on avattu terassikausi grilliruuan ja sangrian kera.
🍹🥩
Vielä piti farkkutakki pitää päällä, mutta enää ei tarvitse odottaa pitkään, että senkin saa jättää kotiin.
☀️🕶
  • Viimeinen viikko menossa sairaslomaa. 🙌🏻 Tänään oli ihana jumpata, kun salin kattoikkunasta paistoi aurinko. Ihan kuin olisi ollut ulkona.☀️☀️
🔸️
Sen neljän viikon aikana, kun makasin 99% vain kotona, kaikki normaalit rutiinit katosi. Olen nyt yrittänyt saada liikunnasta taas rutiinin. Vaikka treenit ovat vielä melko kevyitä, niin kun nyt käyn säännöllisesti ja riittävän usein liikkumassa, on tapa helpompi pitää yllä sitten arjessakin.
🔸️
Sain muuten viestin, että miten voin olla salilla, kun olen sairaslomalla. Ihan vaan selvennykseksi, että ennen kuin voin palata töihin, pitää tuota leikkattua nilkkaa vahvistaa, jotta se kestää työskentelyn.
🌴🌴
Summer came in the gym.☀️☀️

Follow Me!

  • R-kioskin vegaaniset välipalat

    *Tuotteet saatu R-kioskilta

     

    Sain R-kioskilta maisteltavaksi heidän uusia vegaanisia lounas- ja välipalatuotteita. Tarjolla oli tabbouleh-linssisekoitusta ja hummusta sisältävä libanolilainen salaatti, falafel-hummus wrap, sekä mangolla höystetty kvinoapudding. Lisäksi ruokajuomaksi tarjolla oli omenapohjaista mustikka-inkivääri-minttu-mehua, joka oli aikamoista herkkua.

    Haaveilen, että kerkeisin päivittäin syömään juuri valmistettuja välipaloja tuoreista raaka-aineista, mutta arjen hektisyys ei vain anna siihen periksi. Sen vuoksi olenkin yrittänyt löytää mahdollisimman puhtaita välipaloja, jotka ovat helposti saatavilla. Erityisesti näitä päiviä on Lahden koulupäivät. Päivällä tietysti syön koululla, mutta puolen päivän aikaan syödyllä lounaalla en pärjää kotiin asti. Saatan olla kotona vasta kuuden pintaan, joten tarvitsen lounaan ja päivällisen väliin välipalan. Koulun jälkeen suunnistakin suoraan asemalle, eikä ihan aseman läheisyydestä löydy ruokakauppaa. Junaan juostessa kerkeänkin pysähtyä asemalla olevalle R-kioskille. Olenkin iloinen, että R-kioski on tuonut valikoimiinsa vähän parempia valintoja välipalaksi kuin suklaapatukat (joita kyllä välillä valitsen välipalaksi).

     
    P2092870
    P2092882
     

    Tuoreet maut

     

    Maku oli kaikissa tuotteissa hyvä, sillä yksikään tuote ei maistunut eineksiltä. Henkilökohtaisesti en välitä erityisesti kovin mausteisista tai tulisista ruuista. Nämä vegaaniset tuotteiden maut ovatkin pitkälti kotoisin Lähi-Idästä, jossa mausteet ovat merkittävässä asemassa ruokakulttuurissa, joten olin positiivisesti yllättynyt, etteivät R-kioskin tuotteet olleet liian mausteisia minun makuun. Toisaalta toiset varmasti kaipaisivat niihin enemmän mausteisuutta. Makuasioissa on vaikea miellyttää kaikkia. Wrappiin olisin kuitenkin kaivannut hieman enemmän makua ja vaalean salaatin olisi voinut korvata tummalehtisellä salaatilla, jossa olisi maun lisäksi ollut enemmän myös ravintoarvoja. Lisäksi jäin tuotteissa kaipaamaan proteiinia.

     

    Salaatissa proteiinia oli yhteensä 5,6g. Wrapissä proteiinia oli vähän enemmän 9,2g, joka rupee jo lähentelemään aterialla suositeltua määrää. Kvinoapuddingissa puolestaan ei mainittavasti proteiinia ollut, ainoastaan 2,5g. Lisäksi tuotteissa oli erilaisia lisäaineita, pääasiassa stabilointi- ja happamuudensäätöaineita, mutta myös säilöntäaineita. Lisäaineista voit lukea enemmän täältä.

     
    P2092867
     

    Kiireessä voisin hyvin kuvitella nappaavani mukaan salaatin tai kvinoapuddingin. Pyrin kuitenkin joka aterialla syömään kunnolla proteiinia, olisi se sitten eläin- tai kasvispohjaista jo pelkästään sen vuoksi, että proteiinipitoinen ruoka pitää paremmin nälkää, eikä herkkuhimo iske niin helposti. Sen vuoksi näitä annoksia täydentäisin jollakin proteiinipitoisella tuotteella, kuten esimerkiksi pähkinöillä.

     

    Millaisia vaatimuksia teillä on välipaloille?
  • Joko luit nämä postaukset

    10 Comments

  • Avatar
    Reply NelliL 19.2.2018 at 11:47

    On hyvä, jos löytää itselleen sopivat sapuskat 🙂

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 20.2.2018 at 09:36

      Kyllä, ja on hyvä, että vaihtoehtoja tulee lisää.

  • Avatar
    Reply JohannaY 19.2.2018 at 12:55

    Raikkaita kuvia, ihan tässä nälkä tulee! 🙂 Mä tykkään että välipala on tarpeeksi terveellinen, mutta makua ei saa unohtaa. Myös tarpeeksi täyttävä sen tulee olla.

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 20.2.2018 at 09:48

      Tosi usein välipaloissa on se ongelma, ettei ne pidä kovin pitkään nälkää. Ja maku on tärkeä, yhden kerran voi syödä vähän huonomman makuista välipalaa, mutta ei joka kerta.

  • Avatar
    Reply Jasu 19.2.2018 at 13:08

    Ihanan näköisiä 😍

    • Avatar
      Reply Annukka || Ikkunalla 20.2.2018 at 09:50

      Kiitos 🙂

  • Avatar
    Reply Minnea 20.2.2018 at 21:01

    Kylläpä näyttää hyvältä! Täytyykin käydä meidän Ärrällä kurkkimassa, josko sieltäkin jo näitä löytyisi! Oikein toivottu lisä valikoimiin!

  • Avatar
    Reply Karoliina Kazi 25.2.2018 at 12:18

    Etenkin toi kvinoapudding kuulostaa ihanalle välipalalle, täytyy kokeilla ensi reissulla Suomeen. Mukavaa et R-kioski on panostanut terveellisiin ja puhtaisiin välipaloihin!

  • Avatar
    Reply Bosse 1.3.2018 at 09:51

    Lisäainelinkki ei toimi ?

    • Avatar
      Reply Annukka Vuorela 1.3.2018 at 11:44

      Kiitos ilmoituksesta, nyt pitäisi olla korjattu. 🙂

    Leave a Reply