Summer in Tallinn

Elokuussa mennään ja heti tuntuu syksyltä, vaikka sää onkin ensimmäiset päivät vielä ollut kovin kesäinen. Tänään jo ilmakin huokuu syksyä, vaikkakin varmasti (toivottavasti) vielä on lämpimiä ja aurinkoisia päiviä edessä. Ehkä syksyn tunne johtuu siitä, että suurin osa meistä on viettänyt kesälomat ja nyt elokuun alussa on palattu arkeen.  Viimeisen kesälomaviikonlopun vietinkin ystävän kanssa Tallinnassa. Meillä oli mahtava reissu, erilainen kuin aikaisemmat matkat.


P1016141
P1016125
Tallinn2
 

Loman tarkoituksena oli vain ottaa rennosti ja syödä hyvin ja paljon. Molempia tehtiin. Ruoka on kyllä ihanaa ja välillä on rentouttavaa syödä todella vapaasti. Tuli syötyä kaikkea missä ei ole juurikaan ravintoarvoja, paitsi rasvaa ja hiilihydraatteja. Pari päivää porsasteltuani kroppa huusi jotain terveellistä. Käytiin vielä ennen laivaan lähtöä syömässä Vapianossa sataman lähellä. Olin todella positiivisesti yllättynyt Vapianon salaattivalikoimasta. Salaattipohja oli kerrankin muutakin kuin vain pelkkää tomaattia, kurkkua ja salaattia. Lisäksi päätäytteen tai –täytteet sai valita grammoissa, joten olisi voinut ottaa, vaikka vähän lohta ja vähän tuoretta tonnikalaa. Itse päädyin tylsänä loheen, mutta ensi kerralla ehdottomasti pitää kokeilla tuoretta tonnikalaa. Sen paistaminen onkin tarkkaa, sillä yhtään liian kypsänä siitä tulee kuivaa ja mautonta.

TallinnFood2
TallinnFood
TallinnFood3
TallinnFood4
Tallinn8
Tallinn7
P1016163
Tallinn3

Tallinna on kyllä ihana kesäkaupunki. Ja täältä Helsingistä pääsee nopeasti sinne. Ja hintakin sopii opiskelijabudjetille. Olimme yötä Tallink Express hotellissa. Hotelli oli ns. halpishotelli, mutta erittäin hyvä tasoinen sellainen. Palveluitahan hotellissa ei ollut kovin paljoa, mutta eihän me sinne menty hotellille hengaamaankaan. Koko paketti, eli matkat, hotelli ja aamupala laivalla mennessä, kustansi alle 100 euroa henkilöltä.

 

Millaisia kesäkokemuksia teillä on Tallinnasta? 
Previous Post Next Post

You may also like

Leave a Reply